Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön

Matkalla lasten kanssa

Meille kaikille on tuttua tilanteet, joissa samassa lentokoneessa matkustaa pieniä lapsia ja meno on sen mukaista. Potkuja penkin selkänojaan, ilmoja viiltävä itku juuri, kun olet nukahtamaisillasi, tai satasen pikajuoksukisat koneen käytävällä. Vannoitko, että sinun jälkikasvusi ei sitten todellakaan häiritse muita matkustajia? Tai oletko peräti luopunut lasten vuoksi rakkaasta matkustusharrastuksestasi? Ihan turhaan. Mikäli olit ennen lasten saantia innokas maailmanmatkaaja, näillä vinkeillä voit jatkaa rakasta harrastustasi myös lasten kanssa.

Lasten saaminen ei tarkoita, ettetkö voisi enää matkustella maailmalla ja nähdä erilaisia ja eksoottisiakin kulttuureita. Ei toki, matkustaminen vain muuttaa muotoaan. Viidakkosafarit vaihtuvat ehkä kasvitieteellisiin puutarhoihin ja pubiryöminnät leikkipuistokierroksiin, mutta sinun ei todellakaan tarvitse luopua rakkaasta harrastuksestasi. Päinvastoin, jatkamalla maailman tutkimista avoimin mielin kasvatat lapsistasikin jo pienestä pitäen rohkeita, uteliaita ja erilaisiin tilanteisiin sopeutuvia maailmankansalaisia. Älä siis turhaan arkaile, vaan lähde reissuun!

Avain onnistuneeseen matkailuun lasten kanssa on suunnittelu. Aivan pienten lasten kanssa voit ehkä joutua miettimään päivän ohjelman vaipanvaihdon tai syöttöhetkien ympärille, ja isompien kanssa matkatessa on hyvä varata aikaa paikallisessa leikkipuistossa, mutta tiedätkö mitä – se ei haittaa. Et ehkä näe matkallasi aivan niin montaa nähtävyyttä kuin näkisit ilman lapsia matkustaessasi, mutta toisaalta näet aivan toisen puolen kohdemaastasi. Lasten kanssa matkatessa pääset kurkistamaan, miten paikalliset lapsiperheet elävät. Leikkipuiston laidalla voit tutustua paikallisiin vanhempiin, joilta voit saada hyviä vinkkejä loppumatkallesi.

Tee siis suunnitelma, mitä matkallasi haluat nähdä ja tehdä. Jätä päivän suunnitelmaan riittävästi aikaa yllättäville vessatauoille ja lasta kiinnostavien asioiden, kuten paikallisten roska-autojen, katkenneiden oksien tai näyteikkunassa olevan papukaijan tutkimiselle. Varaudu äkillisiin suunnitelmien muutokseen. Et ehkä pääsekään tutustumaan haluamaasi keskiaikaiseen kirkkoon, koska lapsesi innostui leikkimään suihkulähteessä, ja kaikki hänen vaatteensa kastuivat läpimäriksi, tai joudut jättämään taidegallerian väliin, koska juokseminen puistossa nyt vaan on niin paljon tärkeämpää. Ole siis joustava, ja hyväksy, että sinun on nyt vanhempana muokattava matkaohjelmaanne niin, että myös lapsille riittää kiinnostavaa tekemistä.

Huomioi lasten tarpeet majoitusta varatessasi. Hyvä sijainti ja sujuva yhteys nähtävyyksiin on tärkeää lasten kanssa matkatessa. Reipas kävely kaupungille aamulla voi olla mukava seikkailu, mutta onko se sitä vielä pitkän päivän jälkeen iltapäivällä? Varaudu siihen, että pienet jalat väsyvät ja voit joutua kantamaan kassiesi lisäksi myös lasta. Ja jos yksin tai aikuisten kesken matkustaessa majoituit paikallisissa pikkuhotelleissa, voi lasten kanssa olla parempi valita isompi ketjuhotelli, jossa on enemmän tekemistä koko perheelle aina lastenaltaasta lähtien.

Tutustu matkakohteeseesi hyvin jo etukäteen erilaisten matkaoppaiden ja karttojen avulla. Selvitä, mikä on paras tapa liikkua kohteessa, ja paina mieleesi myös hotelliasi lähinnä olevan leikkipuiston sijainti. Reipas leikkihetki aamulla ennen kaupungille suuntaamista voi olla hyvä idea, sillä näin lapset pääsevat purkamaan energiaansa heti päivän alkuun, ja myös huomaavat, että heidät huomioidaan matkaohjelmassa. Älä kuitenkaan tuudittaudu siihen luuloon, että viemällä lapset puistoon aamulla saat lopun päivää tutustua taidemuseoihin.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse kokonaan unohtaa taide- tai muitakaan museoita tai nähtävyyksiä, kunhan huomaat tehdä kierroksesta kiinnostavan myös lapsille. Monella museolla on tarjota lapsille oma seikkailu erilaisine tehtävineen, esimerkiksi lapset voivat etsiä museosta historian hahmoja tai selvittää, millaista lasten elämä oli vuosisatoja sitten. Mikäli tällaista valmista pakettia ei löydy, voit yrittää itse keksiä erilaisia tehtäviä, kuten vaikkapa “etsi maalauksista kaikki eläimet” tai “piirrä kuva esillä olevasta veistoksesta”. Varaudu kuitenkin siihen, että museokierrokset lasten kanssa ovat melkoista pikajuoksua.

Pakkaa kevyesti. Mieti, mitä matkalla tarvitset, mitä otat mukaasi kotimaasta ja mitä voit ostaa kohteesta. Ihan kaikkea ei tarvitse kantaa koko lomalle Suomesta, sillä kohdemaassakin varmasti asuu lapsiperheitä, ja saat taatusti kaiken tarvitsemasi myös sieltä. Ei siis kannata pakata liikaa tavaraa mukaan, painavien laukkujen raahaaminen vain tekee matkustamisesta vaikeampaa. Ota mukaan vain välttämättömät.

Lapsi ehkä pitää ajatuksesta, että hänellä on mukanaan oma laukku, jota hän voi itse kantaa. Tämä voikin olla hyvä ajatus esimerkiksi lentomatkan ajaksi. Muista kuitenkin, että lapset usein väsyvät nopeasti, ja on varsin mahdollista, että lapsen laukku päätyy sinun kannettavaksesi melko pian. Pakkaa siis tähänkin vain tärkeimmät, ja jos vain voit, varmista, että saat lapsen laukun mahtumaan tarvittaessa esimerkiksi oman laukkusi sisään, jolloin vältyt useamman, erillisen kassin kantamiselta.

Pakkaamisen yhteydessä on hyvä varmistaa, että lapsesi on nimikoitu. Kuten kotonakin, voi matkalla sattua ja tapahtua kaikenlaista, ja lapsi voi vaikka hetkellisesti eksyä sinusta. Kirjoita lapsen vaatteisiin tai laukkuun oma nimesi ja puhelinnumerosi, tai varaa mukaan yhteystietotarroja, joita voit liimata lapsen vaatteisiin. Esimerkiksi lentokentältä voi saada matkalaukkuihin liimattavia tarroja, jotka soveltuvat myös tähän tarkoitukseen. Paikan päällä ota kuvia lapsestasi, jotta sinulla on antaa tarkat tuntomerkit viranomaisille ja etsijöille, jos lapsesi katoaa. Voit myös ottaa mukaan esimerkiksi kevyet radiopuhelimet, joista toisen annat lapselle ja toista pidät itse laukussasi, tai ehkä haluat hankkia pienen gps-paikantimen, jonka sijoitat vaikka lapsen taskuun.

Lapsimatkailijat otetaan nykyisin hyvin huomioon monella tavalla lähtien jo lentokentältä. Monet lentokentät ja lentoyhtiöt sallivat sinun ottaa esimerkiksi rattaat mukaasi kentällä aivan lähtöportille saakka. Mikäli näin ei ole, on kentällä usein rattaita, joita voit lainata, kannattaa kysyä lentokentän neuvonnasta. Kun tulee koneeseennousun aika, ovat lapsiperheet yleensä kärkijoukoissa ja pääsevät sisälle koneeseen ennen muita matkustajia. Tämä helpottaa perheen asettautumista rauhassa istumapaikoilleen. Fiksu perhematkailija pakkaa lapsille kiinnostavaa tekemistä lentomatkan ajaksi. Pakkaa yhteen käsimatkalaukkuun paperia, värityskirja ja värikynät, joitain pieniä leluja tai kirjoja sekä myös pientä purtavaa välipalaksi. Monilla lentoyhtiöillä on tapana etenkin pidemmillä lennoilla antaa lapsille myös oma pieni puuhapakettinsa, jossa voi olla erilaisia leluja ja pelejä, usein ilmailuaiheisia.

Lasten kanssa matkatessa kannattaa varautua siihen, että kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, ja yllättäviä rahareikiäkin saattaa tulla eteen. Muista siis tarkistaa matkavakuutuksesi ja mitä teet, jos jotain sattuu. Kannattaa miettiä erilaisia yllättäviä tilanteita jo etukäteen, ja miten toimit niiden sattuessa. Joskus kuitenkin yllätykset ovat sellaisia ettei vakuutus auta. Lapsen vaatteet menevät rikki leikeissä tai lempilelu putoaa kiertoajelubussista. Osaan yllätyksistä voi varautua, mutta aina tämä ei ole mahdollista, ja joskus esimerkiksi nopea 200€:n pikavippi voi olla se koko matkan pelastava vaihtoehto, kun katastrofi on rahalliselta arvoltaan suhteellisen pieni, mutta matkan iloisen jatkumisen kannalta supersuuri.

On myös hyvä muistaa, että vaikka itkevä ja potkiva lapsi lentokoneessa voikin ärsyttää monia, voit myös aivan hyvin pyytää apua muilta matkustajilta tai paikallisilta. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, ja auttaa ihan mielellään, kun vain rohkenet avata suusi ja pyytää apua.

Lopuksi: rentoudu. Lapsen itku lentokoneessa ei ole maailmanloppu. Tärkeintä on, että pysyt itse rauhallisena. Hermostumisesi näkyy eikä auta lapsen rauhoittamisessa, päinvastoin. Hyväksy myös, että lapset eivät jaksa istua pitkää matkaa paikoillaan. Mikäli hetken kävely lentokoneen käytävällä estää puolen tunnin itkuraivarit, tee se, äläkä välitä muiden matkustajien katseista. Nauti lomastasi!